Kuuntelun voima viheliäisten ongelmien ratkaisussa — esimerkkinä rahankeräyslain uudistaminen

Viheliäisten monitavoitteisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen on vaikeaa. Joissain tapauksissa ratkaisun avaimet voivat kuitenkin löytyä yksinkertaisesti siitä, että suunnittelusta vastaavat tahot uskaltavat ottaa riskin ja vastuuttaa sidosryhmät toimivien ratkaisumallien etsintään. CORE-hanke analysoi onnistunutta tapausesimerkkiä, jossa viranomaisten ja sidosryhmien yhteistyö tuotti yhteisesti hyväksyttävän ehdotuksen kiistanalaisen rahankeräyslain uudistamiseksi.

Rahankeräyslain uudistaminen on aiemmin kariutunut rahankeräyksen vapauttamista koskeviin näkemyseroihin: ”Norminpurkutalkoiden” hengessä on esitetty sääntelyn karsimista ja yleishyödyllisyysvelvoitteen poistamista, mikä on saanut tukea spontaanien pienimuotoisten keräyksien järjestäjiltä, mutta kohdannut jyrkkää vastustusta vakiintuneiden suurten keräysjärjestöjen taholta. Jälkimmäiset ovat korostaneet yleishyödyllisten keräysten kuten Nälkäpäiväkeräyksen tai katastrofiavun edellytysten turvaamista, ensimmäiset taas ovat kaivanneet joustavampia malleja esimerkiksi yksittäisten hädänalaisten ihmisten auttamiseksi.

Sisäministeriön valmistelema lainsäädännön uudistamistyö käynnistyi uudella vaihteella syksyllä 2016 ja prosessin seurauksena syntyi lakiehdotus, josta saatu lausuntopalaute oli pääsääntöisesti myönteistä. Lakiehdotus onnistui nivomaan yhteen sekä suurten vakiintuneiden järjestöjen tarpeet että pienimuotoisemmat ja spontaanimmat rahankeräystarpeet. Rahankeräyksen täyttä vapauttamista ajaneet tahot eivät olleet täysin tyytyväisiä lopputulokseen, mutta näidenkin mielestä lakiehdotus on askel oikeaan suuntaan.

Käänne johtui oikeusministeriön tukemasta osallistumisprosessista, jossa sidosryhmät otettiin tiiviisti mukaan lakiehdotuksen valmisteluun. Perinteisen kuulemisosallisuuden sijaan järjestettiin työpajoja, jotka perustuivat fasilitoituihin pienryhmäkeskusteluihin eri näkökulmia edustavien tahojen kesken. Tämä toimintatapa mahdollisti yhteisen ideoinnin ja ratkaisukeskeisen työskentelyn. Prosessin keskeinen oivallus, jonka mukaan yhden mallin sijaan luodaan kaksi erilaisille toimijoille sopivaa keräysmallia, syntyi ensimmäisessä työpajassa pienryhmäkeskusteluiden tuloksena. Kuten lain valmistelija asian muotoili:

Tässä vaiheessa alkoi muodostumaan myös se, että meillä on niin erilaisia tarpeita. Koska me ollaan erilaisia kerääjiä, meil on niin erilaisia tarpeita, et miks meillä pitäis olla yks menettely?

Eriytetyn mallin mukaan yleishyödyllisyysedellytys säilyy jatkuvilla rahankeräyksillä, jotka edellyttävät rahankeräysoikeutta, ja pienkeräyksille luodaan kevyempi ilmoitusmenettelyyn perustuva malli. Lisäksi  kuhunkin keräykseen ei enää tarvita erillistä lupaa vaan uusi laki korvaisi nykyiset määräaikaiset keräyskohtaiset luvat jatkuvasti voimassa olevilla luvilla.

Prosessiin osallistuneiden tahojen mukaan kasvokkainen pienryhmätyöskentely työpajoissa mahdollisti asioiden pohtimisen eri näkökulmasta ja auttoi eri osapuolia ymmärtämään toistensa tavoitteita ja kipukohtia. Kaksi osallistujaa kiteytti asian seuraavasti:

Kyl mun mielest työpajoissa luotiin ratkasuja. Ihan oikeesti tehtiin duunia ja, asenne oli se että, sit katsotaan onko se mahdollista. Tavallaan siis oli sellanen olo et sä pääset luomaan tätä.

Ja komppaan tota työpajojen sitä tärkeyttä et kyl mä koen et sillon se yhteys synty ja se erillisyys siinä mureni et virkamiehetkin oli samalla ruudulla kun me järjestön edustajat, et tavallaan samansuuntasesti alettiin miettimään asioita eikä vastakkain.

Merkittävin yksittäinen tekijä onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi oli valmistelevien viranomaisten avoin ja kuunteleva asenne sidosryhmien suuntaan. Haastateltavat kiittivät sitä, että valmistelijat olivat aidosti avoimia erilaisille vaihtoehdoille eivätkä olleet lyöneet lukkoon yhtä mallia esiselvitysvaiheessa.

Niissä [työpajoissa] ne osas jotenkin myös esittää sen et no ehdottakaa nyt, et vieläkään he eivät tunne tätä kokonaan, et he vaan sitten kirjottaa täst ehdotuksii että, kertokaa nyt te miten te näätte tän.

Kuuntelemisen merkitys korostui jokseenkin kaikkien osallistujien kertomuksissa:

Se pieni skeptisyys mikä alussa oli ni se kyllä hävis aika äkkiä, et sit huomas et hei näähän oikeesti kuuntelee täällä ja on aidosti kiinnostuneita siitä, että minkälaisia kokemuksia on.

Mut siinä jo huomas sen että okei, meitä kuunnellaan. Se sitten rauhottaa kun huomaa että joku kuuntelee sitä mitä mulla on, minkälaisia mielipiteitä on.

Mä halusin mainita viel—siel oli, yks erityinen virkamies […] jol on kysyvä tapa, hän kysyy ja hän kuuntelee, hän kysyy uudestaan ja hän kuuntelee.

Salliva ilmapiiri vähensi jännitteitä myös osallistujien välillä ja edesauttoi avointa keskustelua:

Tavallaan se että ku sieltä ei tullu asennetta sieltä valmistelevalta taholta ni se myös ehkä autto meitä kaikkia eri toimijoita pudottamaan niitä omia defenssejä.

Uusien toimintamallien testaaminen oli mahdollista oikeusministeriön tarjoaman käytännön suunnittelu- ja työvoima-avun tuella. Vastaisuudessa osallistuva säädösvalmistelu edellyttäisi panostusta henkilöresursseihin sekä säädösvalmistelijoiden koulutusta dialogisten menetelmien soveltamiseen. Selkein kehitystarve vastaavia hankkeita ajatellen on viestinnän kehittäminen prosessin eri vaiheita koskien. Osalliset kokivat kaipaavansa enemmän tietoa siitä, miten prosessi rakentuu ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Prosessin kokeiluluonteesta johtuen näihin kysymyksiin ei voitu vastata etukäteen, mutta vastaisuudessa siihen kannattaa pyrkiä.

Lain valmistelijoiden näkökulmasta prosessiin panostettu ajankäyttö maksoi itsensä takaisin, koska sen avulla vältettiin eskaloituneen kiistan käsittely ja lakiehdotus saatiin eteenpäin. Lisäksi työpajatyöskentelyn avulla pystyttiin hyödyntämään tehokkaasti laajan, asiaan eri näkökulmista perehtyneen joukon asiantuntemusta. Onnistunut lopputulos oli palkitseva sekä valmistelijoiden että osallistujien näkökulmasta. Kuten eräs osallistuja summasi:

Kokonaisarvio niin, mun mielestä se meni tosi hyvin. Oli jopa sieltä pois tullessa joskus sellanen, että vau että suomalainen yhteiskunta toimii ja tää on demokratiaa ja tää on järkevä tapa valmistella.

Heli Saarikoski

Kirjoittaja on johtava tutkija Suomen ympäristökeskuksessa ja johtaa CORE-hankkeen työpakettia tietokäytännöistä.

Lue lisää raportista:

Demirbas, S., Lahdenperä, S., Peltonen, L., Saarikoski, H.,  Jauhiainen, J., Heiskanen, H.,  Vaara, E., Airaksinen, J. 2022. Enemmän irti kuulemisprosessista: kohti yhteistoiminnallisia menettelyjä lainvalmistelussa. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2022:1. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-809-7