Kuvittelitko, että Suomessa voidaan metsästää susia tai koirasusia? Älä anna viilata itseäsi linssiin

Suomalaiseen suurpetopoliittiseen puheeseen on rakentunut erilaisia silmänkääntötemppuja, joilla eri osapuolet koittavat kääntää katsetta haluamiensa tavoitteiden suuntaan. Lainvalmistelijoilla on melkoinen työ miettiessään sanamuotoiluja ja eri järjestelmien välisiä yhteyksiä.

Silmänkääntötemppu on puhetekniikka, jolla kuulijan huomio käännetään jotain kohti, poispäin varsinaisesta tarpeesta tai intressistä. Aiemmassa blogissa kuvasimme, miksi susipuheen silmänkääntötemput kannattaa paljastaa. Tässä syvennämme metsästystä ja tappamista koskevan keskustelun tarkastelua suhteessa lainsäädäntöön.

Suomessa on totuttu ajattelemaan suurpedoista metsästettävinä eläiminä. Juridisestikin on näin, koska suurpedot on luokiteltu riistaeläimiksi ja ne kuuluvat metsästyslain soveltamisalaan. Kaikkinensa Suomessa elävät luonnonvaraiset eläimet kuuluvat joko metsästyslain, luonnonsuojelulain tai vieraslajilain ”alle”. Nämä eri lait edustavat erityyppisiä ihmis-eläinsuhteita. Metsästyslain sisällä eläinlajit jaotellaan riista- ja rauhoittamattomiin eläimiin. Vain riistalajien kohdalla voidaan juridisessa merkityksessä puhua metsästämisestä; rauhoittamattoman eläimen, haitallisen vieraslajin tai luonnonsuojelulailla rauhoitetun eläimen elämän lopettaminen on tappamista.

Metsästyslain ja Luonnonsuojelulain vastakkaiset logiikat

Metsästyslain sisäisenä logiikkana on lähtökohtaisesti se, että eläimet ovat tapettavissa; eläinlajin rauhoittaminen on poikkeus pääsäännöstä. Metsästyslaissa todetaan, että jos riistaeläimen kannan säilymisen tai riistaeläinlajin häiritsemättömän lisääntymisen turvaaminen sitä edellyttää, riistaeläinlaji on rauhoitettava määräajaksi tai toistaiseksi. Luonnonsuojelulain piiriin kuuluvat eläimet sen sijaan ovat lähtökohtaisesti aina rauhoitettu, joten logiikka on juuri päinvastainen, eläinlajiin kuuluvan yksilön tappaminen vaatii aina perustelun ja poikkeusluvan.

Vieraslajisten eläinten sääntelyn ihmis-eläinsuhde perustuu ”on tapettava” -ajatusmalliin; näitä eläinlajeja ei haluta Suomen luontoon. Kansallisesti merkityksellisenä haitallisena vieraslajina pidetään sellaista muuta kuin unionin luetteloon kuuluvaa haitallista vieraslajia, josta saatavilla olevan tieteellisen näytön perusteella voi aiheutua vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle tai muuta vahinkoa luonnonvaraiselle eliöstölle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle. Tällaisia eläimiä ei saa päästää ympäristöön eikä tarkoituksellisesti tuoda maahan Euroopan unionin ulkopuolelta tai Euroopan unionin jäsenvaltiosta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Koirasusi on Suomessa luokiteltu kansallisesti merkitykselliseksi haitalliseksi vieraslajiksi. Valtuus päättää niiden tappamisesta ei kuitenkaan ole kansalaisilla.

Direktiivi haastaa suomalaisen luontosuhteen perinteen

Edellä kuvattu jaottelu on osa suomalaista luontosuhteen ja sen säätelyn perinnettä. Euroopan unionin tasoinen sääntely ei näitä perinteitä tunnista. Euroopan unionin luontodirektiivissä suurpetoja koskeva sääntely perustuu samantapaiseen logiikkaan kuin suomalainen luonnonsuojelulaki: suurpedot ovat lähtökohtaisesti aina rauhoitettuja. Luontodirektiivin mukaan kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa ja lajien tahallinen häiritseminen on kansallisella lainsäädännöllä kiellettävä. Tämän takia suomalaiseen metsästyslakiin on kirjoitettu sisään säännös, jonka mukaan susi (ja myös karhu, saukko, ahma, ilves ja kirjohylje) ovat aina rauhoitettuja.

Edelleen säännellään siitä, kuinka rauhoituksesta voi poiketa. Näin ollen metsästyslain sisäinen logiikka säröytyy ja suurpetojen asemasta tulee oikeudellis-kulttuurinen hybridi. Metsästyslain perinteisestä sisäisestä logiikasta kiinni pitävälle voi olla vaikea sisäistää suurpetoihin kohdistuvaa luonnonsuojelullista tavoitetta. Tämä tulee ilmi keskusteluissa suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. Miten on mahdollista, että tiukasti suojeltua uhanalaista eläinlajia voidaan metsästää ”kannanhoidollisessa” tai missään muussakaan merkityksessä?

Metsästyksen monet määritelmät

Metsästäjäliitto on määritellyt  metsästyksen  harrastukseksi ja kulttuuriksi, johon liittyy ikivanha eränkäynti, ja jolla on myös henkistä ja ruumiillista kuntoa kehittävä ja luonnonläheisyyteen kannustava ominaisuus. Edelleen metsästykseen kytkeytyy riistanhoito ja sen edellyttämä luonnonsuojelu.[i] Metsästyslain määritelmän mukaan metsästyksellä tarkoitetaan luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä ja tappamista sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun. Metsästystä on myös pyyntitarkoituksessa tapahtuva riistaeläimen houkutteleminen, etsiminen, kiertäminen, väijyminen, hätyyttäminen tai jäljittäminen, koiran tai muun pyyntiin harjoitetun eläimen käyttäminen riistaeläimen etsimiseen, ajamiseen tai jäljittämiseen sekä pyyntivälineen pitäminen pyyntipaikalla viritettynä pyyntikuntoon.

Suomessa kannanhoidollista suden metsästystä on perusteltu susikonfliktin hallinnalla, jonka on katsottu edellyttävän vahinko- tai turvallisuusperusteisia poikkeuslupia joustavamman menettelyn suden metsästyksen sallimiseksi. Suomessa vuosina 2015–2016 kokeillun kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena oli[ii] yhtäältä kohdentaa painetta susilaumaan ja toisaalta luoda paikallisille asukkaille turvallisuuden tunnetta. Lisäksi tavoitteena oli vähentää merkittävästi salametsästyksen hyväksyntää.

Luontodirektiivistä löytyvä poikkeusperuste, jonka nojalla kannanhoidollinen metsästys on meillä mahdollistettu, kuuluu näin: Jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa säännöksistä salliakseen tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen liitteessä IV olevien lajien yksilöiden ottamisen ja hallussapidon kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa. Tämä ei ihan kuulosta metsästykseltä siinä merkityksessä kuin sitä on perinteisesti määritelty.

Eikä tätä poikkeusperustetta kulttuurisessa merkityksessä metsästyksen sallimiseen ole tarkoitettukaan. Euroopan unioni on ennakkoratkaisussaan[iii] kuitenkin todennut, että sinänsä ”kannanhoidollinen metsästys” voi olla sallittu toimenpide, jos se todistetusti auttaa pääsemään kohti luontodirektiivin tavoitteita eli lajin suotuisaa suojelutasoa.

Kaksi riskiä tulla viilatuksi linssiin

Jos joku nyt kuvittelee, että Suomessa voidaan metsästää sutta harrastus-, kulttuuri- tai eränkäyntimielessä tai kannan pienentämiseksi, antaa viilata itseään linssiin. Suden ”metsästys” on mahdollista vain suojelua edistävänä toimena. Luontodirektiivissä ei metsästys sanaa juuri edes käytetä, vaan kyse on pyydystämisestä, tappamisesta tai luonnosta ottamisesta. Se, että tällainen ajatuksellinen kieppi ”tapettava, jotta saadaan suojeltua” on mahdollista tai ylipäätään tarpeen, kertoo siitä, kuinka monimutkainen psykologinen vyyhti suurpetojen ja ihmisten välinen suhde on. Se kertoo myös siitä, millaiseen umpisolmuun riistahallinto ajautuu koettaessaan yhdistellä oikeuden, politiikan ja kulttuurin eri kerrostumia toisiinsa.

Toinen riski joutua linssiin viilatuksi on kuvitelma siitä, että koirasusia voitaisiin Suomessa vapaasti tappaa — siitäkin huolimatta, että vieraslajilaissa vieraseläinlajit rinnastetaan metsästyslaissa tarkoitettuihin rauhoittamattomiin lajeihin. Metsästyslaissa todetaan, että alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. Koirasuden kohdalla tämä rinnastus rauhoittamattomaan eläimeen antaa kuitenkin erheellisen viestin lainsäätäjän perimmäisestä tarkoituksesta.

Lainvalmistelun asiakirjoista selviää, että koirasuden poistamisessa tulee noudattaa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa[iv] kuvattua menettelyä, jota on selostettu myös vieraslajiasetuksen asetusluonnoksen perustelumuistiossa.[v] Tämän mukaan luonnossa esiintyvän koirasuden lajimääritys on varmistettava yksilön DNA-analyysin perusteella ja yksilö voidaan vasta tällaisen varmistuksen jälkeen tappaa Suomen riistakeskuksen myöntämällä luvalla. Viranomainen päättää risteymiksi todettujen yksilöiden poistamisesta sekä toimijoista, joilla on valtuus toteuttaa poisto. Susikannan hoitosuunnitelmassa esitetään myös, että risteymäyksilöiden poistamisesta huolehtivat suurriistavirka-aputoimijat.

Outi Ratamäki ja Taru Peltola

Outi Ratamäki on tutkija Itä-Suomen yliopistossa ja tutkii CORE-hankkeessa luonnonvarojen hallintaa ympäristöpolitiikan ja -oikeuden rajapinnoilla. Taru Peltola on sosiaalisen kestävyyden apulaisprofessori Itä-Suomen yliopistossa ja Suomen ympäristökeskuksessa ja vetää CORE-hankkeen tapaustutkimusten kokonaisuutta.

 Kuva: Taru Peltola

Viitteet

[i] Suomen metsästäjäliitto: Suomen metsästäjäliiton säännöt, 2§, https://metsastajaliitto.fi/node/45 (luettu 12.1.2018).

[ii] Maa- ja metsätalousministeriö 2019: Suomen susikannan hoitosuunnitelma, s. 62. Luettavissa: Suomen susikannan hoitosuunnitelma (valtioneuvosto.fi)

[iii] CURIA – Documents (europa.eu)

[iv] Maa- ja metsätalousminiteriö 2015: Suomen susikannanhoitosuunnitelma, s. 23. Luettavissa täällä.

[v] Maa- ja metsätalousministeriö 2019: Luonnos valtioneuvoston asetukseksi kansallisesti merkityksellisistä ja haitallisista vieraslajeista. Yhteenveto lausunnoista, 21.5.2019 (MMM027:00/2014), s. 6–7; Maa- ja metsätalousministeriö 2019: Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. Perustelumuistio 23.5.2019, s. 3–4. Luettavissa täällä.