Millaisia energiatoimijoita Suomi haluaa kansalaisistaan?

Euroopan parlamentti ja EU:n neuvosto hyväksyivät kesäkuussa 2018 uusiutuvan energian direktiiviin muutoksia, jotka muun ohella ohjaavat jäsenmaita vahvistamaan kansalaisten mahdollisuuksia tuottaa uusiutuvaa energiaa itse. Joissain maissa, kuten Saksassa ja Tanskassa, kansalaislähtöinen energiantuotanto on ollut laajamittaista jo pitkään. Kuitenkin vasta nyt myös kansainvälinen lainsäädäntö tunnistaa kansalaisten oman energiantuotannon ja energiayhteisöt virallisesti.

Direktiivin uudistus tuo tarpeen muodostaa myös Suomessa yhteistä näkemystä siitä, mitä mahdollisuuksia ja rajoitteita kansalaisilla ja heidän muodostamillaan yhteisöillä tulisi energiajärjestelmässämme olla – ja miltä energiajärjestelmämme kaikkiaan tulisi näyttää. Miten suhtautua kansalaisten moninaistuneisiin, kuluttajaa laajempiin ja aktiivisempiin rooleihin energiatoimijoina? Keitä sisällytetään kotimaiseen tulkintaan direktiivin mukaisista uusiutuvan energian yhteisöistä ja muista toimijoista? Miten kansalaisten energiahankkeet suhteutetaan uusiutuvan energian nykyiseen kilpailuperustaiseen tukijärjestelmään?

Tutkimuksissa ja julkisessa keskusteluissa kansalaisista energiatoimijoina on käytetty kansalais- ja yhteisöenergian käsitteitä. Tässä tarkoitamme yhteisöenergialla yleisesti kansalaisten muodostamien yhteisöjen omistamaa tai tuottamaa energiaa. Yhteisöenergiaa ovat esimerkiksi taloyhtiön aurinkopaneelit, tuulivoimaosuuskunnat ja tuottonsa yhteiskunnallisiin tarkoituksiin käyttävät kansalaisten omistamat energiayhtiöt. Kansalaisenergian voi hahmottaa kattokäsitteeksi, joka yhteisöenergian lisäksi sisältää myös yksittäisten kansalaisten tai kotitalouksien itse itselleen ilman yhteisöä tuottaman energian.

Energiapolitiikkaan avuksi yhteinen tiedonmuodostus

Yhteisten vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on tuskin aivan yksinkertaista. Kansalaisenergian puolestapuhujat peräänkuuluttavat yhteisömyönteistä tukipolitiikkaa perusteena muun muassa se, että siirtymä uusiutuviin energianlähteisiin voi onnistua vain, kun kansalaiset ovat mukana edistämässä siirtymää omilla hankkeillaan. Kansalaislähtöisten energiaprojektien hyötyinä on esitetty esimerkiksi uusiutuvan energian hyväksyttävyyden ja energiaomavaraisuuden edistäminen, paikallistalouden vahvistaminen sekä hajautetun tuotannon tuoma huoltovarmuus (esim. Ruggiero 2018).

Energiantuotannon hajauttaminen pientoimijoille tarjoaa myös perinteisille suurille energiayhtiöille keinoja uudistaa arvonluontiaan ja siten hyötyä uusista toimintamalleista. Hajautetun energian nähdään tarjoavan mahdollisuuksia nykyisestä poikkeaviin ajattelu- ja toimintatapoihin energiamarkkinoilla (Pöyry 2017, s. 2). Kuten tuore politiikkasuositus toteaa, Suomessa on kuitenkin edelleen käytäntöjä ja säädöksiä, jotka ennemmin estävät kuin tukevat kansalaisten energiaprojekteja. Esimerkiksi omakotitalot on suljettu uusiutuvan energian investointitukien ulkopuolelle.

Mutkikkuutta lisää yhtäältä se, että uusiutuvaan energiaan ylipäätään liittyy paljon haasteita tutkimus- ja kokemustiedon ja erilaisten intressien yhteensovittamisessa. Tuulivoimarakentamisessa esimerkiksi törmätään erimielisyyksiin muun muassa tuulivoimaloiden melun terveysvaikutuksista ja niistä kertovan tiedon sovellettavuudesta. Aurinkoenergian hyödyntämistä puolestaan vaikeuttavat vielä toistaiseksi teknologiset rajoitteet energian varastoinnissa. Toisaalta kansalaisenergian tuntemattomuus, toimintakentän moninaisuus ja tiedon hajanaisuus tuovat mukanaan monenlaista informaatio-ohjauksen ja edunvalvonnan tarvetta. Tässä juuri kansalaisenergian näkökulmaan keskittyvän välittävän organisaation merkitys on tärkeä. (mm. Ruggiero 2018, TEM 2014)

Miten uudistuneen direktiivin kansallisen soveltamisen valmistelu voisi tapahtua mahdollisimman rakentavasti, reilusti ja parhaaseen mahdolliseen tietoon pohjautuen? Ainakin tarvitaan moniäänistä, julkista keskustelua. Yhteisen näkemyksen tavoittelussa voisi olla hyödyllistä kokeilla prosessia, jossa tarvittavan tietopohjan rakentaisivat keskeiset osapuolet yhdessä, parasta mahdollista asiantuntemusta hakien ja hyödyntäen.

Apua yhteisestä tarttumapinnasta

Rakentava dialogi intresseiltään moninaisten energiatoimijoiden kesken voi viritä, kun he ovat löytäneet lähtökohdistaan tai tavoitteistaan jotakin yhteistä. Yhteiseksi voi osoittautua esimerkiksi pyrkimys vähähiilisyyteen tai kansalaisosallistumisen vahvistamiseen.

New Yorkissa tarttumapinnaksi erilaisten energiatoimijoiden yhteistoiminnalle energiamurroksen äärellä hahmottui energiademokratian käsite (Hess 2018). Toimijat määrittelivät energiademokratiaa eri tavoin, mutta käsitteen kautta päästiin hakemaan yhteisiä tavoitteita. Hess ehdottaa paikallisista määritelmistä lähtevää energiademokratian käsitettä avuksi energiatoimijoiden yhteen tuomiseen muuallakin. Suomessa tulkinnat energiademokratiasta ovat vielä vähissä, vaikkakin eurooppalainen energiademokratialiike toimii myös täällä.

Suomalaisena energiademokratian kipukohtana voi tunnistaa esimerkiksi kansalaisten eriarvoisuuden aurinkoenergian hyödyntämisessä. Ajatuksia keskusteluun kansalaisten roolista energiajärjestelmässämme voi hakea myös energiademokratialle muualla annetuista merkityksistä. Kuinka tavoiteltavia Suomessa ovat esimerkiksi energiantuotannon omistuspohjan laajentaminen, energiapoliittisen päätöksenteon tuominen lähemmäs kansalaisia tai energiantuotannon haittavaikutusten saaminen paremmin yhteisöjen kontrolloitavaksi?

Taloyhtiöiden edustajat keskustelivat aurinkosähkökartoitusten tilaamisesta ja aurinkopaneelien yhteishankinnasta Maan ystävien ja Artova ry:n tilaisuudessa Helsingin Arabianrannassa maaliskuussa 2018.

Kansalaisenergian maisema Suomessa

Kotimainen esimerkki kansalaisten toiminnasta uusiutuvan energian rahoittajina ja omistajina on ainakin Lumituuli Oy. Euroopan Maan ystävillä on yhteisöenergiahanke, jonka laajennuksena Suomen Maan ystävät ry kehittää yhteisöenergiaa Helsingissä kaupunginosayhdistys Artovan kanssa. Co2mmunity-hanke kehittää yhteisöenergiaprojekteja Itämeren alueella. Smart Energy Transition -hanke tarkastelee kansalaisten rooleja energiatoimijoina ja FinSolar-hanke puolestaan on pilotoinut aurinkoenergian tuotantoa taloyhtiöissä.

Olemme selvittämässä, mitä muuta kansalaisenergiatoimintaa Suomessa on. Tiedätkö lisää huomionarvoisia esimerkkejä yhteisöjen energiaprojekteista tai muusta rakentavasta kansalaistoiminnasta uusiutuvan energian edistämiseksi? Entä kansainvälisiä esimerkkejä, joista erityisesti kannattaisi ottaa oppia Suomeen? Kerro meille!

Kirjoittajat

Riikka Aro, Maija Faehnle, Miikka Salo

Miikka Salo ja Riikka Aro ovat tutkijoita Jyväskylän yliopistossa. CORE-hankkeessa he tutkivat kansalaisyhteiskunnan ja aktiivisen kansalaisen rooleja ympäristö- ja energiapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon prosesseissa. Maija Faehnle on erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa. CORE-hankkeessa hän toimii vuorovaikutusvastaavana ja osallistuu kansalaisyhteiskunnan ja aktiivisen kansalaisen roolien tutkimiseen.

Kirjallisuutta

Akizu, O. ym. 2018. Contributions of Bottom-Up Energy Transitions in Germany: A Case Study Analysis. Energies 11(4), 849.

Hess, D.J. 2018. Energy democracy and social movements: A multi-coalition perspective on the politics of sustainability transitions. Energy Research & Social Science 40, June 2018, Pages 177-189.

Pahkala, T. Uimonen, H. & Väre, V. 2017. Matkalla kohti joustavaa ja asiakaskeskeistä sähköjärjestelmää – Älyverkkotyöryhmän väliraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 38/2017. (Energiayhteisöistä s.32 alkaen)

Pöyry Management Consulting. 2017. Hajautetun uusiutuvan energiantuotannon potentiaali, kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 5/2017.

Ruggiero, S. 2018. People Power: The Role of Civil Society in Renewable Energy Production. Jyväskylä Studies in Business and Economics 183.

Politiikkasuositus: Taloyhtiön asukkaiden aurinkosähkön tuotantoa tulisi edistää lainsäädäntömuutoksella. 2018. FinSolar-, Smart Energy Transition- ja Co2mmunity -hankkeet.

TEM. 2014. Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Energia ja ilmasto. 55/2014.

van Veelen, B., van der Horst, D. 2018. What is energy democracy? Connecting social science energy research and political theory. Energy Research & Social Science 46, 19-28.