Yhteistyötä turvallisuuden ja kontrollin ristipaineessa – poliisin moniammatillinen arki

Yhteistyö korostuu yhtenä keskeisenä osana kotouttavaa työtä ja sen käytäntöjä Suomessa. Tällöin puhutaan monialaisesta yhteistyöstä, jossa eri viranomaisten lisäksi mukana on myös järjestöjen, yhdistysten tai yhteisöjen sekä yksityissektorien toimijoita (Laki kotoutumisen edistämisestä 2010, §31–32). Paikallisesti monialaisen yhteistyön toteutus vaihtelee alueittain kunnan tai kuntayhtymän palvelurakenteen ja asukaspohjan mukaan. Taustalla on pyrkimys rakentaa kaksisuuntaisen kotoutumisen foorumeita, kuulla eri väestöryhmien tarpeita ja löytää mielekkäitä työmuotoja tai uudenlaisia palveluita.

Vastaavasti myös poliisityössä yhteistyö nähdään keskeisenä työmuotona yksilöiden ja yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämisessä (Poliisilaki 2011, §1). Yhteistyötä poliisi tekee strategisesti ja operatiivisesti, eli yhtä lailla työn taustalla vaikuttavina linjauksina tai ohjeistuksina kuin myös konkreettisina työtehtävinä eri tilanteissa. Yhteisölähtöisessä poliisityössä pyritään vuorovaikutteiseen ja ratkaisukeskeiseen yhteistyöhön alueen väestöryhmien kanssa. Tällöin keskustelu turvallisuudesta lähestyy sosiaalisen hyvinvoinnin, osallisuuden tai viihtyvyyden kysymyksiä.  Poliisin yhteistyö voi olla tilallisesti rajattua, kuten oppilaitosturvallisuus tai esimerkiksi tietyn alueen turvallisuus. Paikallisten, alueellisten ja valtakunnantasoisten yhteistyömuotojen lisäksi poliisin toimintaan sisältyy kansainvälinen valtionrajat ylittävä yhteistyö.

Työn sosiologiaan pohjautuvassa väitöskirjatutkimuksessani (Vanhanen 2020) olen tarkastellut työelämän ja ammatillisen osaamisen muutosvaatimuksia kielellisesti ja kulttuurisesti moninaistuvassa yhteiskunnassa. Muutos edellyttää ammatillisen osaamisen ja työmuotojen arviointia eri aloilla.

Asiantuntijuuksien eriytyessä sektorirajat ylittävä yhteistyö korostuu yhä enemmän.

Tutkimuksessani olen lähestynyt työelämän muutosta poliisin työn näkökulmasta ja kysynyt, millä tavoin monialainen, kotouttava yhteistyö haastaa poliisityön ammatillista osaamista, asiantuntijuutta ja autonomiaa. Tämän lisäksi olen tarkastellut yhteistyön ehtoja kysymällä, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, kenen kanssa yhteistyötä tehdään sekä millaista yhteistyö on ja miten se jäsentyy. Tutkimukseni painottuu proaktiivisen, eli ennalta ehkäisevän poliisityön, näkökulmaan ja pohjautuu paikallisessa yhteistyössä mukana olleiden poliisien kertomiin kokemuksiin yhteistyöstä. Haastatteluaineisto on koottu Suomessa viiden eri poliisilaitoksen alueelta sekä yhdestä muusta yksiköstä.

Nopeaa reagointia ja hidasta jatkuvuutta

Sekä poliisityössä että kotouttavassa työssä kyse on työssä oppimisesta ja kohtaamisissa kehittyvistä käytännöistä. Yhteistä on myös yleistason ohjeistusten ja kasvokkaisen työn väliset haasteet, kun työssä kohdattavia kysymyksiä tulkitaan ja ratkaistaan ilman valmista käsikirjoitusta. Tämä edellyttää työntekijöiltä ammatillisesti joustavaa, tilannekohtaista arviointikykyä.

Poliisin eri koulutusasteilla, myös päällystökoulutuksessa, tulisikin nykyistä tietoisemmin käsitellä monialaisen yhteistyön vaatimuksia sekä syventää kulttuuritietoista ja dialogista osaamista.

Poliisityössä yhteistoiminnallisuuteen sisältyy erityinen ammatillinen dilemma: poliisi toimii yhtäältä valvonnan ja kontrollin, toisaalta arjen yhteisen turvallisuuden vahvistamiseen liittyvien tavoitteiden, odotusten ja käytännön työn ristipaineessa. Paikallisessa yhteistyössä, jota tutkimukseni kuvailee, keskeinen piirre on muuttuvien tilanteiden lukutaito.  Tämä tarkoittaa jo edellä kuvattua joustavuutta ja ammatillista osaamista, joka yhdistää työn taustalla olevat ohjeistukset sekä eettiset ja juridiset vaatimukset erilaisten tilanteiden tulkintaan ja käytännön yhteistyössä saatuun tietoon.

Kääntöpuolena tulevat esiin jaetun asiantuntijuuden mahdollisuudet ja ongelmat. Nämä liittyvät yhteistyön ehtoihin sekä kysymykseen siitä, miten yhteistyön kautta saatu tieto ja omakohtaiset kokemukset osataan nähdä osana (poliisityön) ammatillisuutta.

Paikallista yhteistoiminnallisuutta ja ennalta ehkäisevää työtä ei välttämättä osata tunnistaa täysimittaisesti, vaikka proaktiivisen toiminnan todetaan olevan poliisityön ydintä. Näin ollen yhteistyön vaikutusten laadullista seurantaa olisi syytä vahvistaa työn numeerisen raportoinnin rinnalla.

Tutkimuksen yhtenä teemana on korostunut ajan monitasoiset merkitykset ja kuvaukset siitä, kuinka aika jäsentää, estää tai vahvistaa yhteistyökäytäntöjä. Ensinnäkin poliisityön tulostavoitteinen ja numeerisesti seurattava aika heijastuu ”riittävää aikaa” edellyttävään yhteistyöhön. Ajankäytön ristiriita syntyy, kun eri yhteistyöosapuolten keskinäisen luottamuksen rakentamisessa tarvitaan aikaa: tapaamisia, toistoa ja keskusteluyhteyden jatkuvuutta. Toiseksi dialoginen osaaminen ei ole valmis taito, vaan vaatii kokemusta ja harjoittelua eli aikaa. Tämän ”hitaan jatkuvuuden” rinnalla poliisityössä tarvitaan nopeasti muodostuvia yhteistyömuotoja, kun yllättävä tapahtuma tai ongelmallinen ilmiö edellyttää yhteistä tilannekuvaa, tiedonvaihtoa ja ratkaisujen löytämistä.

Myös sanoilla ja ammatillisella kielellä on merkitystä.  Jotta arjen turvallisuutta edistävässä yhteistyössä ei luoda tai ylläpidetä ulkoapäin leimaavaa ja ennalta määriteltyä kategorisointia eri toimijoista, tulee kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin yhteistyöstä puhutaan ja mitä sanoja siitä käytetään.

Dialogi estä kyynistymistä ja purkaa toiseutta

Poliisityössä tiivistyvät yhteiskunnallisen todellisuuden varjopuolet, mikä luo ammatillista skeptisyyttä kohdattaessa esimerkiksi perhe- ja yhteisölojaliteetin pimeitä puolia. Dialoginen yhteistyö murtaa poliisin ammatillista kyynistymistä laajentamalla erilaisten kokemustaustojen ymmärrystä. Laajemmin yhteistoiminnallisuuden merkitys liittyy siihen, että pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa sosiaalista järjestystä ei ylläpidetä pakkokeinoin vaan neuvottelemalla.

Tutkimassani ilmiössä on kyse toiseutta purkavista työkäytännöistä. Tällöin yhteistyöpohjaisen työskentelyn avulla pyritään tietoisesti muuttamaan esimerkiksi organisaation rutiinien muotoa ja sisältöjä, sekä yhteisesti muokkaamaan kyseisessä tilanteessa nimettyjä tavoitteita tai ongelmien ymmärtämistä.  Näin ollen ”toiseutta purkavat työkäytännöt” tähtäävät työn laadulliseen, eivät ainoastaan määrälliseen, muutokseen.

Yhdenvertaisuuden jännitteet ja rakenteelliset epäkohdat ympärillämme yhteiskunnassa edellyttävät kriittistä uudelleen ajattelua. Kyse ei ole vain poliisityöstä.

Vaikka tutkimukseni käsittelee työelämämuutosta ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä tästä näkökulmasta, ovat sen päätelmät sovellettavissa laajemmin eri yhteyksissä. Usein yhteistyö nähdään itsestäänselvyytenä – ja juuri sen vuoksi, sitä tulee pysähtyä miettimään ja arvioimaan yhä uudelleen.

Sari Vanhanen

YTT Sari Vanhanen väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistolla 28.8.2020.

Lähde

Vanhanen, Sari (2020) Monialainen yhteistyö kotouttamisessa – näkökulmana poliisin työ. JYU Dissertations 214.  Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Saatavilla:  http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8140-2