Susipuheen silmänkääntötemput – ja miksi ne kannattaa paljastaa
Politiikka ja siihen kuuluva ristiriitojen ratkaisu edellyttävät avointa keskustelua intresseistä ja niiden yhteensovittamisesta. Koska keskustelu on tärkeä elementti politiikassa ja konfliktien ratkaisussa, on syytä kiinnittää huomiota kielenkäyttöön ja puheeseen. Sanojen, termien tai ilmaisutapojen läheinen tarkastelu koetaan joskus saivarteluksi, mutta kielenkäyttö ja puhe ovat myös tehokkaita politiikan tekemisen välineitä. Ne kantavat sisällään merkityksiä ― piilottavat tai paljastavat intressejä, ottavat mukaan tai sulkevat ulos toimijoita ja näkökulmia.
Haasteeksi rehellisen ja aidot intressit paljastavan puheen tuottamiselle voi muotoutua ilmiö, jota kutsumme politiikan silmänkääntötempuksi. Silmänkääntötemppu on puhetekniikka, jolla kuulijan huomio käännetään jotain kohti, poispäin varsinaisesta tarpeesta tai intressistä.
Silmänkääntötemppuun liittyy tulkintoja todellisuudesta: esitetään väitteitä siitä, kuinka asiat ovat, jotta oma vaatimus kuulostaa perustellulta samaan aikaan kun omia varsinaisia intressejä ei kuitenkaan paljasteta. Jos kuulija ei huomaa joutuneensa silmänkääntötempun kohteeksi, vaan ottaa vastaan puhujan tarjoaman tulkinnan ja alkaa vasta-argumentoida, päädytään kiertämään kehää varsinaisen ongelman ympärillä eikä ratkaisuun päästä.
Silmänkääntötempun taakse piiloutuneet todelliset ongelmat saattaisivat kuitenkin olla sellaisia, joista saataisiin rakentava keskustelu ja käytännöllisiä ratkaisuja aikaan, jos niihin vain päästäisiin käsiksi.
Lisähaasteen luo se, että puhuja ei välttämättä itsekään ole tietoinen tekemästään silmänkääntötempusta, vaan on yhtä sokeutunut sille kuin kuulijakin. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun käytämme vakiintuneita puheenparsia miettimättä, millaista todellisuuskuvaa ne välittävät.
Konkretisoimme ilmiötä pohtimalla kahta susipoliittisessa puheessa esiintyvää silmänkääntötemppua. Ne ovat puhetta häirikkösusista ja salametsästyksestä.
Kun Suomessa puhutaan yleisesti häirikkösusista, esitetään väitteitä siitä, että sudet ovat kesyyntyneet eivätkä käyttäydy sudelle normaalilla tavalla. Tämä on silmänkääntötemppu. Suden leimaamista epänormaaliksi, häiriköksi tai vaikkapa koirasudeksi voidaan käyttää puhetekniikkana, jolla pyritään saamaan lisävoimaa ja hyväksyttävyyttä susia vastustaville tai pyyntilupiin pyrkiville vaatimuksille. Katse kääntyy kohti suden määrittelyä ja pois puhujan varsinaista arvoista, huolista, tarpeista ja pyrkimyksistä.
Puhe epänormaalisti käyttäytyvistä susista väittää puhujan pyrkivän susien vähentämiseen vain sen vuoksi, että sudet eivät (enää) ole normaaleja. Puheen taustalla on kuitenkin harvoin huoli susikannan tai -yksilöiden terveydestä. Taustalla on pikemminkin huoli susivahingoista ja pelko suden läsnäolosta. Näistä huolista puhuminen ja niihin ratkaisujen etsiminen ei kuitenkaan tarvitsisi rinnalleen puhetta epänormaaleista häirikkösusista. Puhe epänormaalisti käyttäytyvistä susista on opittu puheenparsi, jota käytetään sellaisissakin tilanteissa, joissa susi käyttäytyy täysin normaalisti, mutta ihmiselle uhkaa aiheuttaen. Samaan tapaan toimii puheenparsi ”pihoissa pyörivistä susista”. Sellaisiksi saatetaan leimata susia, jotka vain pistäytyvät tai kulkevat ohi, usein yöaikaan. Jokainen ihmiselle uhkaa aiheuttava susi ei ole epänormaali eivätkä kaikki normaalisti käyttäytyvät sudet aiheuta ihmiselle uhkaa.
Käsitys normaalista sudesta on ylipäätään ongelmallinen, koska susi on oppivainen olento, joka sopeuttaa käytöstään ja elintapojaan erilaisiin elinympäristöihin. Susiyksilöillä ja laumoilla on myös paljon käytöseroja. Pyrkimyksissä määritellä normaali susi on kyse siitä, millaisia toivoisimme susien olevan. Aidompi ja rehellisempi susipoliittinen puhe syntyisi sen pohtimisesta, millaista susien käytöstä voimme sietää, millaiseen käytökseen täytyy puuttua, miksi ja miten. Susien tottuminen ihmisten läheisyyteen vakavaa vaaraa aiheuttavalla tavalla on relevantti kriteeri susien häätämiselle, ehkä myös tappamiselle.
Silmänkääntötempun sijaan puhujat voisivat keskittyä ilmaisemaan omia aitoja intressejään. Vain tällaisella puheella päästään konkreettisiin, todellisia ongelmia vastaaviin ratkaisuihin. Se myös haastaa puhujan tarkastamaan omia perusteluitaan.
Toinen esimerkki silmänkääntötempusta on termi salametsästys. Metsästäjät ovat vastustaneet sen käyttöä. Luulemme, että se osittain johtuu siitä, että he ovat kokeneet joutuneensa silmänkääntötempun kohteeksi. Salametsästyksessä on kyse laittomasta luonnonvaraisena elävän riistaeläimen pyynnistä (tappamisesta tai sen yrittämisestä). Oikeudellisesti arvioituna tällaisessa teossa tosiaankin on kyse metsästyksestä ja se täyttää metsästysrikoksen tunnusmerkit. Oikeudellisesti tarkasteltuna ei ole mitään merkitystä, kuka teon tekee, onko hän identiteetiltään metsästäjä vai ei, eikä silläkään, millaisissa olosuhteissa teko tehdään, ollaanko metsällä vai jotain muuta tekemässä. Jos tekijällä on pyyntitarkoitus, on hän silloin ”metsällä”, vaikka totta on sekin, että osa salametsästäjistä eli metsästysrikoksen tekijöistä ei olekaan kulttuurisessa mielessä ”metsällä” teon tehdessään tai metsästäjiä lainkaan (olkoon sen määritelmä vaikka ”henkilö, jolla on voimassa oleva metsästäjätutkinto” tai ”henkilö, joka laillisesti metsästää”). Laittoman pyynnin kutsuminen salametsästykseksi kismittää metsästäjiä, koska termi kääntää katseen metsästäjiin. Niihinkin, jotka eivät tee rikollista toimintaa.
Silmänkääntötemppuja syntyy myös toisinpäin. Jos salametsästystermin sijaan puhuttaisiin vain ”laittomasta pyynnistä”, piiloutuu näkyvistä näiden tekojen kytkeytyneisyys suomalaiseen metsästyskulttuuriin, joka sekin on valitettavasti olemassa oleva ilmiö. Salametsästäjien joukossa on myös itsensä metsästäjien joukkoon lukevia ja teot voivat kytkeytyä suoraan metsästysharrastukseen: samassa jahdissa voi syntyä laittomia ja laillisia kaatoja.
Salametsästys -termiä on haluttu tietoisesti käyttää myös siksi, että se haastaisi metsästäjien etujärjestöjä omalta osaltaan kantamaan vastuuta ilmiön kitkemiseksi. Koska salametsästys tai luonnonvaraisena elävien riistaeläinten laiton pyynti on ilmiö, joka tapahtuu sekä metsästyskulttuurin sisällä että sen ulkopuolella, käytetty terminologia piilottaa aina jotain. Laiton pyynti on terminä kuitenkin neutraalimpi eikä lähtökohtaisesti poissulje sitä mahdollisuutta, että myös metsästäjät voivat laittomaan pyyntiin syyllistyä.
Silmänkääntötemput piilottavat intressejä. Ne piilottavat myös intressien taustalla olevia arvoja ja tarpeita. Niiden piilottamiseen on ainakin kaksi syytä. Niistä puhuminen paljastaa inhimillisiä piirteitä puhujasta ja tämä voi tehdä puhujasta haavoittuvaisen. Toiseksi arvojen ja tarpeiden piilottaminen voi olla opittu kommunikaation tapa (kuten puheenparret tai jopa vihapuhe).
Ensimmäisen haasteen eliminoimiseksi tarvitaan luottamuksellista ja tasavertaista dialogia turvallisessa toimintaympäristössä. Toiseen haasteeseen voidaan vastata opettelemalla uusia puhumisen kulttuureja ja tekniikoita. Aito intressipuhe on puhetta, jossa luodaan tilaa ja näkyvyyttä todellisille tarpeille ja arvoille. Laadukas intressipuhe on puhetta, jossa tämä tehdään kohteliaasti. Sitä ei voi koskaan harjoitella liikaa. Ristiriitoja päästään ratkaisemaan vasta, kun osapuolet kykenevät aitoon ja laadukkaaseen intressipuheeseen. Rehellisyyteen pyrkivä, todellisista huolista ja tarpeista kumpuava puhe ja oikeaan osuvat, ilmiötä hyvin kuvaavat ilmaisutavat voivat auttaa jumiutunutta keskustelua eteenpäin ja auttaa tunnistamaan niitä asioita, joista pitää ja voidaan sopia. Ne voivat myös rauhoittaa tunteita ja kaventaa kuilua konfliktisen puheen osapuolten välillä.
Outi Ratamäki ja Taru Peltola
Outi Ratamäki on tutkija Itä-Suomen yliopistossa ja tutkii CORE-hankkeessa luonnonvarojen hallintaa ympäristöpolitiikan ja -oikeuden rajapinnoilla.Taru Peltola on erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa ja vetää CORE-hankkeen tapaustutkimusten kokonaisuutta.
Kuva: Staffan Widstrand
Lähteet
Ratamäki, Outi ja Tolvanen, Matti (2018). Metsästys ja pyynti: rikosoikeudellinen tulkinta ja rikoskonkurrenssi. Defensor Legis 99 2: 167-182.
Ratamäki, Outi ja Peltola, Taru (2013). Salametsästäjän muotokuva. Metsästäjä 3/2013, 52-53.
Vastaavalla tavalla sosiaaliturvan uudistuksesta puhuttaessa käytetään vahvasti leimautuneita sanontoja, jotka ovat vähitellen rantautuneet arkikieleen normaaleiksi tavoiksi kuvailla ilmiöitä.
Esimerkiksi ”paskaduuni” -termi ja sen ympärillä käytävä keskustelu on linkittynyt suoraan eri työtehtävien sisältöihin, vaikka alun perin kritisoitiin työehtoja. Alettiin puhua työn ”kelpaamisesta” sitä kautta, että jotkut ovat niin valikoivia, että tekisivät esim. vain toimistotyötä.
Toisena esimerkkinä työttömyyteen on lainsäädäntöä myöten linkitetty termistöä tyylillä ”työkokeilu” ja ”kuntouttava toiminta” Kumpaankin liittyy heti selkeä näkemys siitä, millainen yksilö tällaiseen toimintaan osallistuu. Kokeilussa oleva kokeilee; kuntouttavassa toiminnassa oleva on sairas. Samalla, kun ihmisiin liitetään tällä tavalla medikalisoiva näkemys, heidän oma sananvaltansa supistetaan jollain tavalla viallisen ihmisen viitekehykseen: jos kuntouttavassa työtoiminnassa oleva henkilö kritisoi toimenpidettä turhaksi, luetaan se heti sitä kautta, että kun kerran viranomaiset ovat henkilön luokitelleet henkilön olevan kuntoutuksen tarpeessa, niin todennäköisesti henkilö ei vain ymmärrä omaa parastaan. Asiallinen kommentointi on helppo häivyttää pelkästään kertomalla puhujan sosiaalisen aseman jollakin termillä. Viestin perille menemisessä on iso ero, kuvataanko henkilö esim. ”insinööriksi” vaiko ”työkokeilijaksi”, vaikka kyse olisi ihan samasta henkilöstä.
Hei v, 😉
Hyviä esimerkkejä. Puhuminen on vallankäyttöä. On ollut mukava huomata, että kirjoituksemme ideat on herkästi yhdistetty muihinkin kuin susiteemoihin.
Hyvä juttu. Näin kun populistiset puheet rehottavat vähän kaikilla elämänalueilla, auttaa avaamaan silmiä ja arvioimaan kirjoittajan lähtökohtia. Tuntuu, että nykyään ei juuri mikään ole sitä, miltä se saadaan näyttämään tekstissa ja puheessa. ”O tempora, o mores!”
Hei Ilpo, kiitos viestistäsi. Tosiaan, niin sanottu totuudenjälkeinen aika kaipaa intressien näkyväksi tekemistä.
Aivan erinomainen tarkastelu ja tuo ilman muuta lisävalaistusta mm. näihin motiiveihin. Näitä ulostuloja nyt kaivattaisiin tutkimussektorilta lisää, sillä keskustelu on jumiutunut aika pahoin poteroihinsa ja pyörii samoissa aiheissa. Teemat ”on vain ajan kysymys”, ”siirtoistutukset”, ”lossivahdit” ja ”1800-luku” ovat yliedustettuina. Yksi keskeisimpiä ongelmia on se, että maa- ja metsätalousministeriö on epäonnistunut sisäistämään perustehtävänsä, joka on lajin suojelu. Eu näyttäytyy mörkönä, jonka selän taa on mukava mennä piiloon kun pitäisi kantaa vastuu kansainvälisten sopimusten edellyttämistä toimista. Toisaalta sitä on mukava syyttää: ”Ei me suojeltaisi, mutta kun EU.” Ellei poliittista tahtoa löydy, ei ole yllätys että itse asia ja toimenpiteet kiertävät kehää. Kolmas sudenhoitosuunnitelma tulossa ja pyörä on keksitty uudelleen, kolmannen kerran: ”pitäisi käyttää petoaitoja”.
Hei Sari, kiitos kommentistasi. Me keskustelemme maa- ja metsätalousministeriön kanssa näistä aiheista tutkimuksemme aikana. Heillä on aika paljon erilaisia perustehtäviä ja työskentelevät melkoisessa ristipaineessa. Oletko lukenut COREn muut blogit? Muun muassa ”Moniammatillinen tiimi” ja ”Tunnetyö”. Ne avaavat näkökulmia myös tähän suurpetoaiheeseen. Olen tyytyväinen siihen, että dialogisuus ja yhteistoiminnallisuus ovat teemoja, jotka kiinnostavat eri sidosryhmiä, myös hallintoa, yhä enemmän. Ilman näitä, yhteistä, tai edes jotenkin samaan suuntaan etenevää, poliittista tahtoa ja sitoutuneisuutta on vaikea luoda. Rikki oleva politiikka on pahin mahdollinen vaihtoehto sudelle.
Kirjoitus normaalia ” parvekebiologin/vinttipsykologin” paatosta…jossa syyllistetään itse kirjoittajan esille tuomiin ”silmänkääntö temppuihin”.
Niinkuin susien suojelijoilla on yleensä tapana.
Ennen eduskuntavaaleja syytettiin …varsinkin keskustalaisia…ratsastamisesta ”sudella Arkadianmäelle ”….suojelijoiden syyllistyessä samaan aikaan kyseiseen syntiin.
Kaikki väittämät mitä susien suojelun puolesta on esitetty(ainoina oikeina arkumentteina) on ideologista pähkäilyä…ilman faktaa.
”Moon oikias..tootta vääräs…noon aivan mettäs”