Kansalaistiede tukee yhteistä ongelmanratkaisua, jos se nähdään osallistumista laajempana

Tiede ei ole yksiselitteinen auktoriteetti yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Päätöksenteon tietopohja on kyseenalaistettu erityisesti monissa ympäristökysymyksissä. Samalla on kova paine hyödyntää parasta mahdollista tietoa.

Tämä haastava asetelma on johtanut uusiin tiedontuotannon malleihin, kuten kansalaistieteeseen, jossa vapaaehtoiset kansalaiset tekevät tieteellistä työtä yhdessä ammattitutkijoiden kanssa.

Tiedettä puistoissa

Kansalaistieteen toivotaan mahdollistavan uusien, innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen yhteiskunnallisiin ongelmiin ja jännitteisiin. Kansalaistiedehankkeisiin osallistuneiden oppimia uusia taitoja tai ympäristöä koskevan tiedon tasoa voidaan helposti mitata kyselyin ja haastatteluin, mutta uusien lähestymistapojen, parantuneen dialogin, luottamuksen tai yhteisön sopeutumiskyvyn kaltaisten asioiden todentaminen on haastavampaa.

Ranskan kansallisen luonnontieteellisen museon hankkeessa tutkittiin muuttuneiden kaupunkien viheralueiden hoitokäytäntöjen vaikutuksia hyönteislajistoon, erityisesti perhosiin. Hankkeen taustalla olivat kaupungin asukkaiden ja viheralueiden hoidosta vastaavien puutarhureiden esittämät epäilyt torjunta-aineiden käytöstä luopumisen vaikutuksista. Puistojen ilme muuttui, työmäärä lisääntyi eivätkä positiiviset vaikutukset olleet ilmiselviä.

Tutkimuksen yhteisesti tunnistettu lähtökohta yhdessä toteutuksen kanssa edisti hankkeen yhteistoiminnallisuutta.

Puutarhurit opettelivat tunnistamaan tavanomaisia perhoslajeja, joihin he eivät aikaisemmin työssään olleet kiinnittäneet huomiota. Samalla he myös oppivat arvioimaan  hyönteisten merkitystä kaupunkiluonnon monimuotoisuudelle laajemmin. Yksi heistä ryhtyi opettamaan lapsilleen hyönteislajeja, toinen aloitti hyönteisten valokuvausharrastuksen. Kolmas alkoi järjestää naapurustossaan kestävän puutarhanhoidon kursseja.

Valtapeliä vai yhteistoimintaa?

Susikannan arviointia on Suomessa toteutettu muiden riistalajien kannan arvioinnin ohella vuosikymmenten ajan yhteistyössä metsästäjien kanssa. Toisin kuin muiden riistalajien kohdalla, susikannan arvioinnissa yhteistyö ei ole johtanut rakentavaan yhteistoimintaan. Yhteistyötä on toteutettu konfliktiherkässä tilanteessa, jolloin kansalaistieteen yhteiskunnallinen potentiaali asettuu todelliseen testiin.  

Metsästäjät ovat toistuvasti haastaneet susikannan arviot, vaikka he ovat itse osallistuneet niiden tuottamiseen. Erimielisyyden taustalla on tiedon pohjalta myönnettyjen kaatolupien määrä. Tilanne on paikoin kärjistynyt ja joillakin alueilla metsästäjät ovat kieltäytyneet toimittamasta havaintoja, jos lopputulos susikannan koosta ei tyydytä heitä.

Osallistuminen tutkimukseen ei ole sinänsä johtanut tiedon keruun tavoitteita koskevien erimielisyyksien liudentumiseen. Yhteisen oppimisprosessin sijaan epäluulo ja valtapeli ovat voimistuneet.

Osallistumisesta oppiviin yhteisöihin

Yhteistoiminnan kehittämisen näkökulmasta kansalaistieteeseen liittyy sekä mahdollisuuksia että haasteita. Sen edellytyksiä tuottaa demokraattisempaa, vaikuttavampaa ja yhteiskunnan kannalta merkityksellistä tietoa voidaan havainnollistaa jo näiden kahden hyvin erilaisen esimerkin avulla. Niiden välillä on eroja siinä, mikä on toiminnan lähtökohta, millaisiksi osallistujien identiteetit ja roolit muotoutuvat ja millaista vuorovaikutusta toiminta tukee.

Esimerkit koskivat perinteisillä menetelmillä toteutettua luonnon havainnointia. Kansalaistiedettä sovelletaan hyvin monilla eri aloilla terveydestä ja hyvinvoinnista avaruustutkimukseen ja fyysikasta historiaan, kirjallisuuteen ja kielitieteisiin. Kansalaiset voivat osallistua tieteelliseen työhön myös muissa rooleissa kuin tiedon kokoajina. Teknologian kehittyminen on muuttanut kansalaistiedettä voimakkaasti, mahdollistaen uudenlaisia vuorovaikutuksen muotoja ja laajentaen osallistujien joukkoa. 

Yhteistoiminnallista tiedon tuotantoa voidaan edistää monin eri järjestelyin, mutta avainkysymys on, millä tavoin joukkoistaminen ruokkii oppivia yhteisöjä, jotka osaavat tehdä yhteistyötä, arvioivat tekemisiään ja motiivejaan sekä tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta tai keskustelevat päätöksenteon taustaoletuksista.

Taru Peltola

Kuvassa joukko puutarhureita etsimässä perhosia kaupungin viheralueilta Grenoblessa. Kuva: Coralie Mounet.

Lähteet

Bela, G., Peltola, T., Young, J., Arpin, I., Balázs, B., Hauck, J., Pataki, G., Kopperoinen, L., Herzele, A., Keune, H., Kelemen, E., Hecker, S., Suškevics, M., Roy, H., Itkonen, P., Kylvik, M., László, M., Basnau, C., Pino, J., Bonn, A. (2016) Learning and the transformative potential of citizen science. Conservation Biology 30 (5): 990-999.

Peltola, T. & Arpin, I. Science for everybody? — Bridging the socio-economic gap in urban biodiversity monitoring. Accepted for publication in: Bonn, A., Hakley, M., Hecker, S., Bowser, A., Makuch, Z. & Vogel, J. (Eds.). Citizen Science — Innovation in Open Science, Society and Policy. UCL Press, London (in press).

Peltola, T. (2015) Kainuun susiteatteri esittää: Susipolitiikan tietoperusta ja lukumääräpelin umpikuja. Teoksessa: Hiedanpää, J. & Ratamäki, O. (toim.) Suden kanssa. Lapin yliopistopaino, Rovaniemi, 175-196.